Malmin lentoasemalla suojellussa lentokonehallissa kymmenisen vuotta majaillut kellonvalmistaja De Motu yllätti hiljan uudella pilottimallillaan. Kovin maltilliseen hintaluokkaan osuva R42-kvartsikello tekee De Motun hankinnan mahdolliseksi kaltaisilleni, jotka vain haaveilivat merkin ensimmäisestä, noin kymppitonnin hintaluokkaan asettuneesta DMG-11:stä.

Toki tuossa noin viiden vuoden takaisessa lentäjien superkellossa oli itse valmistettu lämpökompensoitu kvartsikoneisto ja varsinaisena koukkuna mekaaninen kiihtyvyysmittari.

Kyseisen kellon menekin esteenä ei ollut niinkään maallikon vinkkelistä huiman hintaisen laitteen paristokäyttöisyys vaan valmistavan yrityksen toimituspulmat.

R42 First Edition -mallillaan De Motulla on nyt kirjaimellisesti tuhannen taalan paikka lunastaa lupauksensa ja ravistella hartioilta eilisen pölyjä. Mutta ei se helppoa ole.

Tehdäkö liikaa vai liian vähän

Käsin kosketeltavalla pieteetillä valmistettua lentäjänkelloa tavoitellaan valmistettavaksi yhteensä 300 kappaletta kolmella kuoren pintakäsittelyllä – 100 kiiltävänä, 100 mattana, 100 mustaksi pinnoitettuna.

Jokainen luonnollisesti numeroituna, kun kyse on rajoitetusta erästä. Kysyntä on tainnut jo yllättää valmistajankin. Tilanne voi äityä hankalaksi, jos uutuutta vonkaavat kellomiehet joutuvat jonossa pidemmälti kärvistelemään.

Tässä kohdin on paikallaan kehottaa odottajia ja Malmille yhteydenottoa yrittäneitä malttiin: kyllä R42:sia oikeasti valmistuu, vaikkakin yksin kappalein, niin kuitenkin.

Jokaista R42:n ostanutta voinee onnitella todennäköisen harvinaisuuden hankkimisesta. Jos ja kun kaikki 300 jonain päivänä on valmistettu, tuotannossa pitäisi olla jo ensimmäinen mekaaninen automaattimallikin. Tavoitteen taustalla on perustajaomistaja Valdemar Hirvelän havainto siitä, että todellisena kellomiehenä itseään pitävä vaatii juuri mekaanisia malleja.

Toisekseen mekaanisesta kellosta saa huomattavasti paremman preemion, vaikka valmistuskustannukset eivät juuri poikkea erikoisista kvartsimalleista.

Apuna taitavia käsipareja

De Motun Valdemar Hirvelä valmistaa Malmilla kelloja itse ja on saanut myös apuvoimia eräältä tunnetulta suomalaiselta kelloseppämestarilta kellojen kokoamiseen.

Kokoaminen ja valmistaminen voivat olla filosofisesti pitkälle sama asia: Valdemar Hirvelä on suunnitellut R42:n rakenteen kellosepän tarkkuudella. Kellotaulun layoutissa puolestaan näkyy lentäjätaustaisten yhtiökumppaneiden kokemus lentokonemittarien luettavuudesta.

Hirvelä selostaa asiakkaalle seikkaperäisesti rakennepiirroksen avulla R42:n detaljeja: niin safiirilasin 2 millin paksuuden, kronografipainikkeiden sijoittelun kuin tiivisteiden ja materiaaliratkaisujen perustelutkin tulevat selväksi. Kellotaulu valmistuu Ruotsissa, mistä löytyi lähintä kompetenssia tuottaa hiilenmusta mittarimainen pinta. De Motu Helsinki-Malmi Airport -logopainatus tehdään pinnaltaan kosketusarkaan kellotauluun Suomessa jälkikäteen.

Koska kyse on aidosta lentäjänkellosta, pitää ”lumen” eli osoittimien ja indeksien itsevalaisun olla kunnossa. Vetonupin kierrelukituksen joku liittäisi suoraan 100 metrin vesisuojauksen saavuttamiseen. Tosiasiassa taustalla on lentäjien näkökulmasta tätäkin tärkeämpi seikka. Ei ole tavatonta, että maailman tunnetuimpiin lentäjänkellovalmistajiin kuuluvan sveitsiläismerkin kellojen nupit ovat lennelleet kaakkoon taitolentokoneiden ohjaamojen G-voimien kieputuksissa. Pilottikelloilla ja ”pilottikelloilla” on siis aidosti eroja.

R42 sietää kiitettävästi myös ilmanpaineen ja kosteuden isoja vaihteluita. Sveitsiläisen Rondan koneistoversiovalinta ei sekään ole sattumaa. Valdemar Hirvelä selostaa metallipäällysteisen kvartsikoneiston ja sen huollettavuuden etuja verrattuna markkinoilla ehkäpä yleisimmin käytetyn sveitsiläisen jättivalmistajan kvartsikoneistomoduuliin. Kyseinen tunnettu koneisto on kuin yhtenäinen muovinpalanen, eikä ole vikaantuessaan juuri korjattavissa.

Kulukuri rajaa visioita

Ensimmäisen De Motu DMG-11 -mallin itse valmistettu koneisto oli erityisen tarkka niin sanottu superkvartsikoneisto. R42:ssa on kuitenkin jo hinnoittelusyistä päädytty vakiokoneistoon. Samasta syystä kelloon ei ole integroitu kierrettävää minuuttikehää esimerkiksi safiirilasin alle.

Hirvelä selostaa Rondan tehdasasetusten normaalia vaihteluväliä: tarkkuus on koneistoyksilöstä riippuen 0,05 sekunnin ja 0,30 sekunnin välillä per vuorokausi. Oman kelloyksilöni (kiiltäväkuorinen versio, nro 50/100) koneiston tehdastarkkuus/käyntivirhe on Witschin testerillä mitattuna 0,25 sekuntia vuorokaudessa.

Tulos on aivan tavanomainen, vaikka se saattaa olla yllätys niille, jotka ovat kuvitelleet kvartsikellojen olevan järjestään käytännössä ”supertarkkoja”. Tähän verrattuna äimistyttävää onkin käytännön elämän kokemukset monella maailman tunnetuimman luksuskellonvalmistajan tuotteen omistajalla, kun päivittäiskäytössä toimivan mekaanisen kellon käyntivirhe saattaa olla muutaman vuorokauden aikavälillä 0 sekunnin luokkaa…

Edeltävät höpinät hetkeksi unohtaen on uutta R42:sta hypistellessä tunnustettava pari kiintoisaa seikkaa. Ensinnäkin viimeistelyn ja materiaalien laatu on kellossa huippuluokkaa, ohittaen monet mekaanisten premium-merkkien valmisteetkin. Painiketuntuma ja istuvuus ranteessa ovat moitteettomat. Toisekseen R42:n tuoreena omistajana tulee kummallinen tunne: miksi hieman hinnakkaammat kvartsikellot eivät vielä ole laajemman keräilijäkunnan kohteita?

Kvartsit innostavat taas jonain päivänä

Olen vakuuttunut, että niin sanotut premium-kvartsit nousevat aikaa myöten harrastajapintaan jopa muutaman tonnin hintaluokassa, kunhan vain jaksamme odottaa useamman vuoden, ehkä vuosikymmenen.

Mekaanisten kellojen toistakymmentä vuotta kestänyt kiihkein buumi saattaa vielä taittua ja miestenmallistoistaan kvartsikoneistoiset versiot poistaneet valmistajat saattavat niihin vielä palata.

Loppupelissä laatu, brändi ja tyyli voivat olla monelle tulevaisuuden kellofriikille tärkeämpiä seikkoja kuin se, mikä koneistotyyppi kuoren sisällä värähtelee tai sykkii.

Mekaanisissa kelloissa puhuttelee tietty arkirealismi, etteivät ne monimutkaisina ja suhteellisen herkkinä vanhan maailman laitteina ole huolettomia, vaan nimenomaan vaativat huolenpitoa. Kyse on kuin elävän olennon hoitamisesta.

Kvartsikelloissa melkeinpä täydellinen huolettomuus ei puhuttele lainkaan, koska se ei ole “se juttu”. Kunhan huolehtii säännöllisesti pariston ja tiivisteiden vaihdosta, niin taas mennään tukka putkella ja kiinnitetään huomio muihin seikkoihin. Osien ja viimeistelyn laatu voi olla täysin identtinen kalliiden mekaanisten mallien kanssa.

De Motu R42:n yksi etu on, ettei sillä oikeastaan ole kilpailijoita. Hirvelä kertookin mielellään mekaanisten arvokellojen harrastajista, jotka ovat hankkineet R42:n ensimmäisenä laatukvartsinaan. Ei kaiken tarvitse olla vastakkain aseteltua.

Legendaarinen Breitlingin superkvartsi Aerospace on hinnaltaan moninkertainen. Rolex Oysterquartzien ja Omega Seamaster “Bond” -kvartsimallien hinnat ovat jo nousussa.

R42:n hintaluokkaan osuvat esimerkit kuten Certinan järeä kvartsikronometrikronografi ja vaikkapa TAG Heuerin Formula 1 -mallit eivät istu tyyliltään samoihin klaaneihin. Toisekseen R42:n hintaluokan alle jääviä kvartsikronografeja ei tohdi tässä edes mainita, koska ne eivät filosofialtaan ja viimeistelyltään tarjoa teollisina tuotteina De Motulle kilpailijaa.

Vaakakupissa tärkein De Motu R42:n puoleen vetävä seikka on kuitenkin suomalaisen kelloyrittäjän tarina.

Tällä tarinalla maailman ainoasta lentoasemalla toimivasta lentäjänkellojen valmistajasta on juuri näinä aikoina erityistä hohdetta ja painoarvoa.

Kauanko kelloa noutaessaan saa vielä nuuhkaista lentobensiinin katkua ja ihailla upeita pienkoneita rivissä? Miten kauan asiayhteys ohjaamomittareiden ja seinän takana kokoonpanoa odottavien mittarimaisten kellotaulujen välillä on vain muutaman metrin pituinen?

Toivon, ettei yhteys katkea koskaan.

Joona Vuorenpää

R42 First Edition -kvartsikronografin jälleenmyyntihinta on 1290–1390 euroa (sis. alv 24%) kuoriversiosta riippuen. Yritys lahjoittaa jokaisesta myymästään First Edition -kellosta Malmin Lentoaseman Ystävät ry:lle 50 euroa.